Pienin askelin eteenpäin

Nyt on taas viikonloppu, eilen kävin päivällä ulkona ottamassa muutaman oluen ja syömässä yhden entisen naapurin miehen kanssa (tohtoris miehiä) paransimme maailmaa useamman tunnin, kunnes oli aika hakea lapsi päiväkodista. Vaimo rakas epäili kuntoani, tai lähinnä sitä että olenko liian humalassa hakemaan tyttöä päiväkodista. En sitten ilmeisesti ollut, kun hänet luovutettiin minulle. Yritin kyllä viestittää vaimolle, että osaan käyttäytyä aivan normaalisti.

No viikko oli ja meni. Oli hyviä ja huonoja (tai lähinnä vaikeita) päiviä. Teki ihan hyvää, olemme vaimon kanssa keskustelleet paljon asioista. Hän vakuuttaa, etei hänellä ole suhdetta, eikä hän sellaista halua. Ei osaa edelleenkään sanoa mikä häneen meni. Sama se. Nyt mennään päivä kerrallaan eteenpäin, pieniä askeleita. Emme ole vielä päättäneet mitä teemme sen Tallinnan varauksen kanssa, ei sinne kannata lähteä jos mieliala on sitä mitä se tällä hetkellä on. Tappelemaan sinne ei kannata lähteäm sitä voi harrastaaa kotonakin. Jotain ilmeisesti ovat tytökin kuulleet, vanhempi oli joku ilta tässä itkeskellyt jotain, mutta ei kertonut mikä oli hätänä. Nuorempi taas eilen kyseli, miksi äiti aina riitelee kun tulee kotiin.

Tänään tuli tuttavapariskunnasta äiti ja lapset kylään, jossain vaiheessa ehdotin, että voisin mennä pimiöön teemään muutaman valokuvan. Minulta tietysti tivattiin, että kuinka kauan menee. En osannut sanoa, ja totesin, ettei minun ole mikään pakko menä sinne. Haluaisin, mutta ei ole pakko. Menin kuitenkin, koska halusin, että naiset saavat keskustella rauhassa ilman minun läsnäoloa. Tulin pois joskus yhdeksän jälkeen, jollin vieraat olivat jo lähteneet ja aloin tiskaamaan, jolloin heti ensimmäiseksi kysyttiin, että tiskaanko sen vuoksi, että tarvitsen tiskiallasta. Ei en tiskannut sen vuoksi, vaan koska tiskiä oli niin paljon. Ja se olisi ollut joka tapauksessa edessä aamulla.

Sitten vaimoni lopuksi sanoi, että hänellä on uusi numero kännykässä, joka on hänen siskonsa. Sanoin, että antaa olla vaan, ei se minulle kuulu. En aio tutkia enää hänen kännykkäänsä, se ei ole minun, eli se mitä siellä on ei kuulu minulle. Hän tuntui hermostuvan aiheesta. Hän totesi lukevansa myös minun kännykästä viestiti. sanoin, että siitä vaan, mutta minä en sitä halua tehdä.E i oikein tuntunut ymmärtävän, totesi vain, että tarvotseeko tästä nyt alkaa kiistelemään, johon totesin aivan yksiselitteisesti, ettei tässä ole mitän ongelmaa, se on hänen puhelin ja sillä selvä.

Ei elämästä tule mitään, jos en voi luottaa häneen, se on jo nyt koettu. Hulluksi siitä tulee. Nyt luota taas vaimooni, ehkä jopa enemmän kuin edellisellä kerralla, katsotaan mihin se johtaa. Pysykää "kanavalla".