tiistai, marraskuu 07, 2006

Lunta, lumitöitä ja töitä

Eilen tuli sitten lunta. Teimme nuoremman tytön kanssa lumitöitä, hän pienellä kolalla ja minä isommalla (joka suoraan sanoen on helvetin painava). Nuorempi haluaa olla apuna yhdessä sun toisessa asiassa, viikonloppuna tyttö oli sitä mieltä, että jo silloin olisi pitänyt tehdä lumitöitä.

Anoppi ei pysty tekemään nyt mitään raskaampaa, hänellä kun viikonloppuna alkoi nenä vuotamaan verta ja joutuivat sitten polttamaan lekurissa verisuonen, jotta saivat vuodon loppumaan.

Viikonloppuna on taas tiedossa yksinoloa tyttöjen kanssa, kun vaimolla on menoja, on joku koulutuksen loppupalaveri ja illalla sitten työpaikan joku teatteri-ilta. Oli vähän nolona kun kertoi aiheesta, että tälle tulevallekin viikonlopulle olisi menoa. No minkäs sille tekee, kun on menoa niin on menoa.

Saa nähdä miten saamme sumplittua reilu viikon päästä viikonlopun, kun vaimolla on koulua ja minulla olisi kurssi johon haluaisin mennä. Anoppi pitää yrittää puhua katsomaan muksuja. En oikein tiedä mitä siitä tulee, kun eilenkin olivat riehuneet ruokapöydässä, kun anoppi oli heitä vahtimassa. Tämä päivä on myös haastava, vein tytön päiväkotiin ja haen hänet vielä sieltä, viiteen mennessä pitäisi olla siellä. Sitten pitää laittaa ruokaa ja yrittää ehtiä vielä työviksen kurssille.

Hitto kun duunissa alkaa olla kiirettä, pääsispä täältä jo pois, toiseen duunipaikkaan, mutta kun sieltäkään ei oikein tule infoa, pääseekö sinne vain ei. tai lähinnä alkaako se mahdollinen projekti milloin, vai alkaako se ollenkaan.