perjantai, marraskuu 10, 2006

Isänpäivää odotellessa

Niin se vaan on, että aika vierii ja kohta on isänpäivä, duunikaveri sai juuri eilen pojan, onnea hänelle vielä kerran, vaikkei hän tätä luekkaan, potra poika tuli, yli 4kg.

Päiväkodissa oli eilen lyhtyjuhla isien kunniaksi, ainakin toista kertaa peräkkäin. Hienoa että vanhempainyhdistys jaksaa panostaa tällaisiin tapahtumiin, ja tietysti henkilökunta. Ainoa mistä voisi kritisoida, oli ainakin arvanmyynti, mummot kiilasi minkä kerkisi. Normaalitilanteessa olisin sanonut kyllä jo jotain vastaan, mutta mitä siinä nyt sanot, kun lapset ovat vieressä ja ollaan kuitenkin päiväkodin pihalla ja muut vanhemmat ympärillä. Noh, täytyy varmaan itse liittyä yhdistykseen, jotta ensi vuonna saataisiin joku tolkku. Nyt onneksi onnenpyörä toimi jonotusperiaattella.

Lapset lauloivat muutamia lauluja isille ja tapanilalaisille yleensä. Kyllä oli mukava kuunnella ja katsella.

Elämä alkaa helpottaa muutenkin, nyt selvisi, että viikon päästä vaimo ei ole menossa opiskelemaan, hän kyllä ilmoitti keskeyttävänsä koulun joksikin aikaa, hoitavansa vain ne osiot jotka koskettavat muita, mutta en vain loppujen lopuksi ymmärtänyt mitä se tarkoittaa käytännössä. Eli se tarkoittaa sitä, että minä vastaavasti pääsen valokuvauskurssille, arvatkaapa miltä nyt tuntuu :D

Keskustelimme tässä tänään myös töistä ja siitä kuinka periaatteessa olisi mahdollista minun vaika lopettaa joksikin aikaa duunit, kunhan saamme lainat maksettua. Kuuden tunnin työaikaa ei kannata alkaa tekemään, koska periaatteessa tulot tippuvat aikalailla samalle tasolle, kuin jos olisi kokonaan kotona. Mieluummin olen sitten koko ajan kotona. Muutama sopiva duunipaikka löytyi taas netistä Monsterin kautta, täytyy laittaa hakemuksia menemään.

Tänään aamulla nuorempi tyttö herösi aikaisin, ensimmäisen kerran jo klo. 05:20. Hänellä oli huoli siitä, että hänen päiväkotikaverille piti soittaa. Soitimmekin, mutta valitettavasti tämä tyttö ei pääse tulemaan, tyttö ei onneksi ollut moksiskaan. Jossain vaiheessa iltaa hän esitti eläimiä ja midän piti vaimon kanssa kisailla siitä kumpi arvaa eläimen ensimmäiseksi. Viimeinen eläin oli vaikea. Laitankin tähän saman arvoituksen teille. Hauskaa.

Se on vihreä asuu vedessä, sillä on pitkä häntä ja terävät hampaat.....

Hyvää isänpäivää kaikille isille....