Kävelyä sun muuta

No niin tytön Unicef kävely koulun kanssa on nyt sitten hoidettu, tyttö käveli kuusi kilometriä. Täytyy sanoa, että kyllä olen tytön puolesta ylpeä, hyvin kävelty, sanoin saman myös hänelle, että hänen on syytä olla ylpeä saavutuksestaan. Tyttöä ajoi varmasti kävelyssä ajatus, että hän voi sillä auttaa Laosin lapsia. Nyt täytyy miettiä paljonko per kilmometri annamme rahaa Unicefille.. Tyttö kyseli minulta mitä koulu maksaa? Vastasin, ettei periaatteessa mitään, valtio maksaa koulunkäynnin. Tytön seuraava kysymys oli, mikä on valtio?

No en sitä alkanut selvittämään sen enempää. Mielenkiintoista nähdä mitä vanhemmasta tytöstä tulee, ainakin tällä htekellä tuo empatia tuntuu olevan pinnalla, hän mietti niitä Nepalin lapsia ja heidän koulunkäyntiä ja miksi siellä ei kaikki pääse kouluun ja miksi kaikki aikuiset eivät osaa lukea. Vaikeita aiheita selittää. Miksi joku valtio on köyhempi kuin toinen. Kun vastasin, ettei siellä ehkä ole mitään sellaista mitä voisi myydä, niin tyttö mietti miksei sinne voi viedä jotain jota voisi myydä.....

Tuli haettua vaimo laivalta, hitto mikä sumppu se länsisatama oikein on. Parkkipaikkoja on varmaan 50 autolle, ja autoja olisi tulossa muutama sata. Siinä sitten seisottiin jonossa bussien ja taksien kanssa ja odotettiin, että pääsisi parkkipaikalle.. Mites sinne menet kun parkkipaikka on täysi ja osa porukasta odottaa parkkipaikkaa, jono ei liiku minnekkään. Vaimon duunikaverin piti aluksi tulla mukaan, mutta oli sitten pokannut jonkun. Jossain vaiheesa matkaa kaveri tuli toisiin aatoksiin ja olisi halunnut kuitenkin kyytiin, onneksi vaimolla sen verran järki edelleen leikkasi, ettei pyytänyt kääntymään takaisin, en kyllä olisi kääntynyt vaikka olisi pyydetty. Käytiin mäkkärillä tullessa. Vaimo kysyi, olinko ajatellut häntä illalla, vastasin ajatelleeni, lisä kysymys oli, että ajattelinko mitä hän siellä teki?

Vastasin, että en. Ajattelin vain että siellä hän nyt on. Ilmeisesti olisi pitänyt ajatella jotain muuta. Anoppikin siinä pyörähti katsomassa miten oli tytär selviytynyt matkasta, käskettin tarjota molemmille lonkeroa, kun vaimo makasi itse sohvalla. No mikä siinä, tehdään niin kuin pyydetään. Siinä se ilta meni, jossain vaiheessa vaimo kävi suihkussa, meni sanaakaan sanomatta yläkertaan meidän makuuhuoneeseen, ei sanonut lapsille edes hyvää yötä. Minun tehtävänä oli antaa sitten iltapala, hoitaa iltapesu ja iltasatu. Vanhempi tytär halusi vielä hetken valvoa, no mitäpä häntä ihmeemmin kieltämään, kun vaimo kerran vetää hirsiä. Oli ilmeisesti ollut tyydyttävä reissu kun nukutti niin hyvin. Kehui jossain vaiheessa, kuinka olivat miehet taronneet paukkuja. Odotti varmaan jotain kommenttia, en jaksanut kommentoida.

Täytyy varmaan mennä nukkumaan, huomenna talkoot vaimon siskon perheen kanssa, haravoidaan lehtiä, ollaan varmaan taas sellaista onnellsita perhettä. Ai niin, en tajunnut ostaa leipää huomiseksi. Se huomattiin melkeimpä ensimmäisenä kotiintulon jälkeen. Noo sainhan minä sentään tuliaisiksi karkkipussin, vau......